VALAISIMIEN ENTISÖINTI

Valaisimien entisöinti on ollut päätoimintaamme vuosikymmenten ajan. Työhuone löytyy Porvoosta Järvitieltä, mutta toimimme luonnollisesti koko maata palvellen, missä huoltoa kaipaava kristallikruunu meitä odottaa.

Valaisimen entisöinti tulee kysymykseen sellaisten valaisimien kohdalla, joissa on selkeästi puutteita toiminnassa tai ulkoasussa. Entisöitävät valaisimet puhdistetaan, puuttuvat ja rikkinäiset osat korjataan tai korvataan mahdollisuuksien mukaan ja sähköistys korjataan vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

Millainen valaisin kannattaa entisöidä?

Valaisimen entisöinnissä kannattaa pitää mielessä, että entisöinnin kustannukset saattavat ylittää valaisimen arvon. Kaikki on mahdollista entisöidä, mutta asiaa kannattaa ajatella myös taloudellisesti.

Valaisimen entisöintiin kuuluu seuraavat vaiheet:

  1. Todetaan valaisimen puutteet ja viat
  2. Tehdään piirustus
  3. Puretaan
  4. Jos valaisin on monimutkainen valokuvataan purkamisen eri vaiheita
  5. Lasiosien ja metalliosien puhdistus
  6. Kokoaminen
  7. Sähköistys
  8. Lasiosien uudelleensolminta
  9. Vaihdetaan puuttuvat lasit ja väärän malliset sopimuksen mukaan
  10. Tarkistus
  11. Kuljetus
  12. Ripustus
  13. Lopputarkistus

Valaisimelle kannattaa pyytää kuljetus- ja ripustuspalvelumme, jotta entisöity valaisin pysyy kunnossa myös kuljetuksen ajan.

Timo Mustamäki

Järvitie 18

06200 Porvoo

0400 408 527

info@timomustamaki.fi

Yhteistyössä

Ota yhteyttä

  • Sallitut tiedostotyypit: jpg, gif, png, pdf, Max. tiedoston koko: 12 MB.
    Työn laajuuden arviointia varten voitte liittää valokuvan valaisimesta viestiinne mukaan.